14 Comments

  1. Leijonan kanssa katsoimme pitkään silmästä silmään, aivan kuin se yrittäisi kertoa minulle jotakin!
    Siten kissamandala vei sydämeni! Suloinen ja viehättävä! Sellaisena sinutkin tunnistan. Upea mandala, olisi kaunis taulu seinälle.

  2. voi että! Kirjoitin pitkät pätkät Siirana, mutta en pystykään enää kommentoimaan Siira-nimellä. Kokeilin, millainen wordpress on ja minulla oli koeblogi Siiran osoitteella. Ajattelin, että jos alan käyttää sitä, on helpompi liikkua samalla osoitteella. En kuitenkaan alkanut käyttää sitä blogia ja poistin sen. Mutta silti ohjelma siirtää kommenttini wordpressin profiiliin, vaikka olen sen poistanut, eikä anna minun kommentoida bloggerin osoitteella. Yritän vielä muistaa, mitä kirjoitin.

    Kissanpennut ovat ihania, leikkisiä ja mandala on kauniin värinen. Leijona-mandala kuitenkin paljastaa sinusta enemmän. Se paljastaa, että olet uljas ja rohkea, mutta silti mielelläsi pysyt tarkkailijan asemassa. Kaikki ajattelevat, että olet avoin ja rohkea, mutta kuitenkaan et päästä helpolla todella lähelle. Näennäisesti kyllä, mutta kuka pääsee oikeasti lähelle, hänellä on oltava joitain erityisominaisuuksia. Nyt meni kyllä mandalatulkinnasta vähän sivuun, mutta pitääkö yhtään paikkaansa 😉

  3. Oli vähällä, ettei minunkin mandalaani tullut jellonaa, samassa kuussa kun olen myös syntynyt. Muuksi kuitenkin omani muuttui.
    Molemmat mandalasi ovat todella hienoja, leijona kuultaa uljaana läpi ja kissanpentumandalassa on upeat värit. Leijonakuvasta saisi enemmänkin sinusta tietää, jos osaisi lukea tähtikarttaasi 🙂
    Olen itsekin antanut tehdä jossain vaiheessa kartan syntymähetkestäni ja miten se on vaikuttanut elämääni. Mielenkiintoista oli lukea.

Leave a reply to Ritva's ART / Ritva Sillanmäki Cancel reply