264. haaste Valokuvatorstai
Tulevan viikon inspiksenä on tekstikatkelma ajankohtaan liittyvästä kirjasta.“Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri.[…] Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni.”
“The forest was heavy with rain, the trees are very quiet. Everything is withered and dead, but from the decomposed earth rose the secret garden with roaring power , – shiny, swollen species of strange plants, which had nothing to do with the summer. Bare blueberry shrubs were yellow-green and cranberries dark like blood […]. The noise of the rain and murmur of the water remained unchanged, there was the same gentle voice of loneliness and fulfillment in them. “
( the translation is not the best – but hopefully gives you an idea of what I’m aiming for)
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970), suom. Kaarina Helakisa.
ART BY RITVA 
Kuin unessa kävelisin metsässä!
Kaunista ja rehevää syksymetsää.
Hienoja kuvia!
Satumaiseksi maalattua metsää. Siellä tuntee tuoksut ja kosteuden ja kuulee ehkä salaperäisiä ääniä. Kaunista synkkyydessäänkin. Hieno käännös!
Kiitos, sattumoisin kävelin tässä metsässä – mustikanvarpuja etsimässä.
Hienot kuvat!
Kiitos 🙂
Pidän tuosta ylemmästä kuvasta. Siinä on satumetsän tunnelmaa.
kiitos – muumit – satumaailma
Syksyn koen surumielisenä aikana, syystä, että elämäni suurin suru liittyy siihen niin vahvana. Silti syksyn värit puhuttelevat minua kauneudellaan, kuten kuvissasi. Kuvittelen itseni maisemaan kulkemaan hiljaisia polkuja. Lehdet kahisevat ja tuulee, muuten on hiljaista,
Olen pahoillani että syksy on tuonnut sinulle surun, muutoinkin kuin kaamosmasennuksena. Kuvan ottamisen hetkellä paikalla oli minä luonto ja sen äänet.